R.I.P Kata ja muuta vuoden aikana tapahtunutta

Vuosi se sitten taas meni, ettei blogia muistanut päivittää, tapahtunut niin paljon asioita, että täytyy koittaa tiivistää :) Ensinnäkin kerron Katan tarinan loppuun. Varpaanpoisto auttoi tilannetta hetkeksi, mutta pikkuhiljaa alkoi taas menemään huonompaan suuntaan. Kävimme monet fysioterapiahoidot laserhoitoineen päivineen ja hieronnat peräkkäin, jotta varpaan takia aiheutuneet jumit saatiin kuntoon. Mutta sitten taas jumit palautuivat hetken päästä ja äkäisyys alkoi pahentunut kuukausi kuukaudelta ja koitimme taistella ja selvittää sen syytä. Sitten Elokuussa 2013 alkoi yhtäkkinen kova ontuminen toisessa takajalassa, jalalle ei laskenut painoa ollenkaan. Olin ihan varma, että nyt on ristiside mennyt ja kävimme sitten virallisissa lonkka- ja kyynärkuvissa Joensuussa Jari Aholla ja samalla kuvasimme koko koiran muutenkin läpikotaisin. Taikakin oli mukana selkä ja polvikuvissa, tuomiona heikentynyt välilevy ja jokin vanha kuluma lonkassa. Katalta ei löytynyt mainittavaa missään kuvissa, ainoastaan rintarangassa oli pari pientä nikamaväliä kapempia kuin muut, mutta missään muualla ei mitään, ei siis yksinkertaisesti yhtään mitään. Verikokeetkin olivat todella hyvät. Olin hukassa, että mikä ihme koiraa vaivaa, Aho sanoi vian olevan päässä, eli luonteessa ja hieman jo vihjaili lopetusta, mutta sanoin yrittäväni vielä kaiken ennen kuin viimeisen ratkaisun teen. Saatiin kotiin Tramalia ja Meloksikam-kipulääkettä, Tramalia annoin parina päivänä ja kipulääkettä parin viikon verran. Mikään vaiva ei näillä helpottanut kovinkaan paljoa, joten ajoimme vielä Mikkeliin Pitkäjärven klinikalle kuvaamaan päätä, jospa vika olisikin hampaissa tai päästä löytyisi kasvainta tai muuta vastaavaa. Otettiin myös borrelioosi-vasta-ainetesti, jonka tuloksia odoteltiin muutama päivä, mutta ne olivat negatiiviset. Röntgenkuvissa ei ollut edelleenkään mainittavaa, hampaistossa parissa kulmahampaassa ehkä katkeaman takia pulpa-yhteys liian pinnassa, mutta suoni oli kuitenkin jo sen verran vetäytynyt, ettei senkään pitäisi vaivata. Syksymmällä koitettiin sitten taas osteopaattia, Hanna Kivistä kesän jäljiltä ja Hanna löysi paikaltaan menneen toisen munuaisen. Ihmettelimmekin edellisessä hieronnassa, kun Kata arkoi vatsan seutua ja ulahtikin siitä painettaessa. Hanna laittoi munuaisen paikoilleen ja silloin luulin kaiken syypään kaikkeen olevan munuainen ja olin jo onnesta soikeana, että nyt vaiva alkaa vihdoin helpottumaan. Hannan hoidon alussa Kata murisi valtavasti, mutta kun munuainen saatiin paikoilleen, se alkoikin sitten nuolla Hannan kasvoja kuin kertoakseen kiitos. Selkeästi vaiva helpottikin ja käytös muuttui aivan täysin kotonakin, kummallinen arkuus hävisi ja muutenkin Katasta tuli rauhallisempi. Mutta tätä ihanuutta ei kestänyt kuin viikon verran, kunnes kaikki kääntyi taas päälaelleen. Varattiin uusi aika Hannalle, jospa munuainen ei ole kestänytkään ja on muljahtanut taas paikoiltaan, mutta eipä ollut, omalla paikallaan se oli, eikä Hanna löytänyt mainittavaa mistään muualtakaan. Silti peitsaaminen jatkui ja ärhentely muille koirille ja ihmisille vaan pahentui pahentumistaan. Enää ei voitu mennä kaverikoirien luo, eikä edes oman siskon koirien luokse, koska Kata kävi niiden koirien päälle heti kun vain liian lähelle tulivat ja murisi koko ajan. Kaikilla alkoi hirveä stressi, niin koirilla kuin ihmisillä Katan läsnäollessa. Vieraiden ihmistenkään luo Kataa ei voinut päästää, jos joku tuli silittämään niin puraisu olisi ollut varmaa. Koitin vielä viimeisen kerran lokakuussa et nyt käydään hierojalla ja sittenkään jos ei asiat korjaannu niin Kata pääsee pois kivuistaan, missä sitten lienevätkään. Hierojakäynnitkin olivat aina yhtä hankalia, hieroessa täytyi koko ajan pitää päästä tiukasti kiinni, ettei Kata päässyt puremaan hierojaa, murisi aina melkein koko hieronnan ajan, varsinkin kipeissä kohdissa. Joulukuussa 2013 tilanne vaan paheni pahenemistaan, hyökkäilyt muiden koirien kimppuun ja murinat ihmisille pahentuivat. Viimeinen niitti tälle kaikelle oli kun Kata ja Demi ja äiti koirineen olivat mukanani hakemassa Evenaa hoidosta ja olivat aidan vieressä kiinni, ja tiukanlaisesti varsinkin Kata, mutta samassa kun pääsin aidan sisäpuolelle, tuli joku tyttö aidan läpi laittamaan kättä koiria kohti, niin silloin Kata hyökkäsi sen minkä hihna periksi antoi, kiinni tytön rukkaseen, onneksi oli käsine, olisi muuten käynyt huonommin. Onneksi äiti oli näkemässä kaiken, en olisi muuten tätäkään tapahtunutta nähnyt, kuulin vaan rähähdyksen. Siihen tuli sitten koiria ihailemaan monen monta muutakin lasta ja hoitajaa niin Kata vaan murisi hullun lailla, vaikka äiti piteli sitä tiuksti kiinni hihnasta ja vaikka olivat kauempana aidasta. Silloin aloin jo tulla tulokseen, ettei tästä tule mitään enää ja alettiin jo henkisesti valmistautua lopetukseen. Kasvattajan kanssa puhuimme jo aiemmin, että jos Kata lopetetaan niin lähetetään se avaukseen, jotta saisimme toivottavasti tietää, mikä vaivaa, joten aloin selvitellä lähetysjuttuja ja tarvittavia papereita. Varasin sitten viimeisen ajan Juvan kunnalliselle eläinlääkärille 16.12.2013 klo 9. Onneksi viikonloppuna tuli käytyä Helsingin messukeskuksessa Voittaja-näyttelyssä, niin sai vähän muuta ajateltavaa. Sitten viimeinen aamu koitti ja Kata nukahti viimeiseen uneen ja laitoimme linja-autossa menemään kohti Eviraa :( Tuhkaus oli tehty 5.1.2014 Mäntsälän pieneläintuhkaamossa ja tuhkat sain kotiin seuraavalla viikolla, nyt odotellaan vielä tovi Eviran vastausta ja lumien sulettua kaivamme puutarhaan Katan tuhkille paikan <3 Tässä viimeiset kuvat ihanasta saksalaisestamme <3