keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Dina 4-vuotta!!

Tänään on sitten 4-vuotta mittarissa jo, vaikkei sitä kyllä uskoisikaan :) Aiomme juhlistaa synttäreitä hieronnalla Heidi Kemppaisen luona ja illalla sitten tytöt saavat maksalaatikko-kakkua :)

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Blogin päivittelyä ja eilisiä treenejä

Päivittelen hieman blogin ulkoasua ja ajattelin tässä samalla sitten kirjoittaa eilisistä treeneistä.
Päästiin Miren kanssa pitkästä aikaa kentälle treenaamaan ku oli vihdoin aurattu. Molemmat koirat oli yllättäen onnesta soikeina kun tajusivat minne pääsevät joten tuloskin oli sen mukaista :D Mutta positiivista sanottavaa kyllä löytyi molemmista, Demi seurasi jälleen upeasti niinkuin aina ja voittajaluokan kaukoja otin ainakii 10m päästä ja nekin onnistuivat täydellisesti. Dina aluksi höselsi kun oli niin täpinässä mutta kun vähän makupaloilla sitä rauhoitteli niin alkoi vähän onnistumaan. Kaukot eivät onnistuneet oikein millään, viretila oli aivan liian korkealla ettei neiti keskittynyt yhtään, heilutti vaan häntää innoissaan kun käskin istumaan ja tuijotti :D Piti mennä ihan nenän eteen jotta saatiin ne onnistumaan.

Kisoihin ei olla menossa kun vasta joskus alkukesästä, riippuen aivan siitä miten sitten tulevan karvattoman perheenlisäyksen kanssa pääsee lähtemään. Dinan kanssa korkkaan avoimen luokan ja Demin kanssa sitten metsästetään sitä ykköstulosta avoimesta jotta päästään sitten sillä yhdellä tuloksella suoraan voittajaan, alkaa tuon avoimen luokan hinkkaus jo riittää sen koiran kanssa...

Ainiin ja Demi kävi siellä fysioterapeutti Riina Kellmannin luona Kurjen klinikalla 5.2 ja se teki kyllä neidille hyvää! Tyytyväisenä nautiskeli hoidosta eikä kertaakaan yrittänyt paeta alta tai mitään, täysin rentona makaili :) Hoidon jälkeen on Demistä tullut kyllä kuin uusi koira! Ehdottomasti mennään uudestaan tässä kesän aikana.

Tässä niitä kuvia: